Kuulumisia

Hei murut, tahtoisin niin kertoa kaikkea ja tallettaa itellenikin tuleville vuosille päiväkirjamerkintöjä kaikesta mitä täällä tapahtuu. On vaan kiire elää kokoajan, ei ehdi (tai ehtii, ei jaksa) jäsentää päivien sisältöä blogiin. Kokeillaan. Kello on 11.30 ja oon maannut tunnin sängyssä kuunnellen Scandinavian Music Groupia ja toivonut että nukahdan vielä hetkeksi, tulinhan taas kuudelta kotiin.

Shakespeare syntyi ja kuoli tänään 
Jossain hauras kuori halkeaa
On hetki ennen valoisaa
Kuljetaan rastaiden puun kautta
Minä kannan sinua


Mulla on Hamlet sängyn vieressä, se on tän viikon projekti. Alan tottua tähän kirjallisuuden opiskeluun, kohta istun jossain puistossa lukemassa Kotiopettajattaren romaania ja siteeraan Shakespearea ulkomuistista (ei oo edes vitsi, molemmat tapahtuu vielä tän kevään aikana, jos kurssikuvauksiin on uskominen. Ja onneks oon lukenut aikoinaan suurimman osan näistä kirjoista mitä listalla on, latasin ne nimittäin pdf-tiedostoina netistä ja vois olla silmät aika ristissä ennen Draculan loppua...). Mutta joo, odottakaa vaan, täältä tulee sellanen runotyttö kotiin että ette uskokaan.

Niin siis viime viikot. Mulla oli tentit 10.1 ja 30.1. Ensimmäinen meni tosi hyvin, toisesta odotellaan vielä tuloksia mutta helpolta tuntui. Tammikuu meni kuten edellisesta postauksesta voi varmaan päätellä tehottomaan opiskeluun, salilla käymiseen ja tietysti yleiseen hengailuun. Oon syönyt ihan liikaa ulkona, parantanut maailmaa satoja tunteja ja katsonut varmaan 20 leffaa näiden kanssa. Yksinoloaikaa on myös ollut tosi paljon, oon lukenut läpi kaiken maailman blogeja, facebookannut ja tuijottanut aivottomia sarjoja. Päätin tammikuun alussa että bailaan aamuun asti maksimissaan kerran viikossa ja siitä on ollut tosi helppo pitää kiinni. Paljon kivempaakin lähteä, kun ei oo ihan  rutiinia. Tosin se kerta on kyllä minimi täällä ja joka viikko oon kyllä saanut pysyä tiukkana että ei, en tahdo viiniä ja kyllä, lähden jo kotiin vaikka kello on "vasta" kolme. Sit vastapainoksi pitää olla näitä iltoja kuten eilen, kun kuudelta aamulla levittää kädet kadulla, katsoo taivaalta putoavia lumihiutaleita ja pyörii ympyrää kunnes joku koppaa syliin kun alkaa naurattaa.

Täällä on ollut upee ilma, sori vaan lumen kanssa taistelevat. Sininen taivas, pakkasta yleensä alle kymmenen astetta ja aurinko paistaa. Hullut hollantilaiset kaivoi retkiluistimet varastoista kun oli pakastanut kaks päivää ja nyt ne painaa kanaaleita pitkin tuolla. Ite en edes astuis jäälle mutta näköjään se kestää... Täällä kylmeni tosi nopeesti viime perjantaina ja kun astuin yöllä ulos ja -15 astetta löi naamaan, ensimmäinen tunne oli että oon kotona. Siis siellä kotona, tuli ihan Suomi mieleen. Auringossa harmitti myös ihan tosissaan, että tänä talvena ei pääse mäkeen ollenkaan. Täällä on sellanen mekaaninen laskettelumäki mikä oikeesti nostetaan napista painamalla pystyyn.

Hyvästejä on myös annettu. Tuntuu, että itkeminen ja hyvästely alkoi jo turruttaa ja uskoin jo, että seuraavan lähtiessä en enää itke. Arvatkaa vaan olinko oikeessa.. Nyt on enää kahdet hyvästit jätettävänä, odotan jo oikeestaan ens viikkoa. Silloin kaikki, jotka on lähdössä, on poissa, uusi jakso alkaa koulussa ja toivon, että tää muuttuu tästä taas tasapainoiseksi. Kirjotan ehkä tästä hyvästien jättämisestä ja uusien ihmisten tulemisesta vanhojen tilalle sunnuntain jälkeen enemmän, luopuminen ja eteenpäin katsomisen oppiminen on ollut mulle uusia asioita. Mutta täytyy sanoa, että niin kipeää kun tää tekeekin, tiedän selviäväni ja uskon ihan tosissaan, että keväästä tulee mahtava. Oikeestaan aika traagista, kuinka nopeesti ikävä poistuu ja enää vaan välähtelee silloin tällöin. Sanoin viime viikonloppuna hyvästit yhdelle niiiiin upeelle tyypille ja se sano, että After this week you have to start being nice to the new people. Aha thanks :D No oltiin eilen uusien kanssa ulkona ja oli tosi kivaa, odotan nyt jo mielenkiinnolla millasia ystävyyksiä sieltä vielä löytyy seuraavien viikkojen aikana. Ja siis mulla jää tänne melkeen kaikki tärkeimmät kaverit, että mun hätä ei kyllä oo lähellekään niin suuri kun monilla tässä tilanteessa.

No joo, loppukevennys ja sit meen aamupalalle:

Ikäväkseni täytyy sanoa että tää kuva on niin totta.