Ja niin pitkään tuntui että tää on loputonta

Mun huone on tyhjä. Jos kamera toimisi, ottaisin kuvan tästä surkeudesta mutta se rähjääntyi reissussa niinkun minäkin. Kotona sitten leikkaan tukan, puen kivat vaatteet ja alan etsiä palikoita suomielämään. Nyt tää on torstaihin saakka vaan oman vuoron odottelua. Vikat bileet on jo pidetty, vikat darrapizzat syöty ja hyvästelyjen melodraama jatkunut jo yli viikon - niin kauan, että luulee jo, että siihen turtuu ja taas huomaa, että itkettää. Kaikki viimeset bileet (kyllä, täällä käsite vikat bileet on monikko, pitäähän jokaisen lähtöä juhlia erikseen) on ollut aika tragikoomisia: baarista toiseen siihen asti, että aurinko nousee, matkalla tanssia ja euron shotteja - mutta kokoajan joku itkee. Ihan tosi, kun yksi lopettaa, toinen alottaa ja mikä parasta, se ei juuri hidasta menoa - party rock is in the hooouuuse toniiiight pauhaa pimeässä baarissa ja ne, joita ei itketä toteaa, että I'm too drunk to cry right now. Ja halaa sitä itkevää ja yhdessä todetaan, että nyt tarvitaan shotit. Huoh.

Vartin päästä pitää taas hyvästellä yksi ystävä, sen jälkeen matka käy Wienin kautta Suomeen. Tätä lähtöä on tehty jo niin kauan, että on kyllä kiva päästä kotiin. Itseasiassa mulla on perhosia vatsassa kun ajattelen sitä hui. Kesäleiri loppuu ja oikea elämä odottaa. Tuleekohan tää vuosi tuntumaan unelta? Ainakin jouluna Suomessa käydessä oli vaikea edes ajatella, että tää paikka on ihan tosi olemassa. Toisaalta tää kyllä muuttuu vaan tyhjäksi kuoreksi, kun kaikki läheiset, jotka on tehneet vuodesta sen, mitä se on ollut, lähtee kukin omille teilleen. Groningen sinä mitä se mulle on, lakkaa olemasta olemassa.

Me on nyt alettu sanoa hyvästien yhteydessä, että It's not a goodbye, it's just a see you. Se helpottaa. Edes kuvitelma siitä, että vielä nähdään, auttaa. Silti joidenkin ihmisten kohdalla tekee kipeää niin, että oksettaa. Oon sanonut tän sata kertaa, mutta sanotaan nyt vielä. Vaihtoon lähteminen on varmasti masokistisin temppu, mitä oon tehnyt. Keräät ympärillesi perheen, josta tiedät joutuvas luopumaan. Me tiedettiin alusta asti, että tää päättyy itkuun. Mutta parempi näin. Tää on ollut niiiin sen arvosta.

Taalla ollaan

"Ystäväni ovat henkireikä, pelastusrengas, turvavyö, kaasu, jarru, kytkin ja pitkät valot. He ovat järkeni, kun tulen hulluksi ja hulluus, kun meinaan olla liian järkevä," sanottiin yhdessa blogissa. Mun tuli kotiin ikava. Onneks ootte olemassa, kohta nahdaan <3

Huomenta!

Mmm kello on 7.30 ja istun jo parvekkeella aamukahvin kanssa. Eilen huideltiin kolmissakymmenissä celsiuksissa, nahka loisti kauniin valkoisena rannalla bikineissä (onneksi niin teki muillakin). Oon tullut niinkin omaperäiseen tulokseen, että mun olisi pitänyt syntyä johonkin lämpimään maahan - tää sää pistää kaiken sekasin, koska ei voi tehdä muuta kuin olla ulkona ja nauttia siitä. Tentit kuitenkin lähenevät ja pitäisi jotakuinkin pysyä päiväjärjestyksessä ja käydä koulussa. Eli toisin sanoen: kuusi viikkoa jäljellä, niistä kolme jos opiskelisi ja pääsisi tentit läpi kertayrityksellä, saisi lomailla loput. Eli loppukiri?

...ja toisaalta tästä maasta ei ikinä tiedä, mitä jos sitten sataa? Ja mulla on VAAN kuusi viikkoa jäljellä, pitäähän tästä nauttia! Tänään aion kyllä olla reipas, analysoida runoja ja Raamattua tässä partsilla, käydä salilla ja koulussa. Illalla suunnitelmissa pannukakkubuffet. Katotaan miten maistuu helteessä, eilinen illallinen oli tuore mango ja goudaa (tässä ei mitään kehuja mutta kuinka usein TE saatte tuoretta mangoa? :P nam) ja yöllä bailataan pitkästä (?) aikaa! Huomenna ja ylihuomenna puistoissa järjestetään julkisia piknikkejä musiikilla, katsotaan minkä combon 1800-luvun kirjallisuudesta ja niistä saa. Tot ziens! xxx

Kun meinaa stressata, muista

etta mika tahansa on parempaa kuin kahdenkymmenen vuoden paasta muistella, miten suoritti paivan toisensa jalkeen ja paasi siten paikasta A paamaaraan B. Hyi. Onneksi on mutkia ja makia, niista tulee paljon kivempi tarina.

sydän

Ei jaksa keskittyäääääää

Huomenna ois taas tentti. Kelatkaa, että täällä kirjallisuuden tentissä pitää analysoida ja analyysin tukena tietty siteerata runoja, joita ollaan tutkailtu tähän mennessä kurssilla. ILMAN NIITÄ RUNOJA. Eli sen lisäksi, että oon paikkaillut tietämystäni keskiajan kulttuurista, oon myös koittanut painaa mieleeni jotenkin olennaisen olosia sitaatteja noista runoista.

They drove dark nails through me, the scars are
still visible.
Open wounds of hate, I dared not to harm any of them


Ja tietty pitää olla pilkulleen ja rivit paikoillaan ja näitähän riittää. Motivaatiota tietysti lisää se, että en tajua miksi meidän aivokapasiteettia pitää tuhlata tälläseen roskaan, onko jotain hyötyä?

No joo, oon kuluttanu kirjaston penkkiä viimeset neljä päivää about 8 tuntia päivässä, alkaa vähän kyllästyttää. Tänään koitan kotiopiskelua niin on rajottamattomat tee- ja kahvivarastot. Huomenna on tää spurtti sit ohi ja siirryn esseiden kirjotteluun. Tässäkin kuussa on kyläilijöitä kymmenenä päivänä plus yksi Madridin reissu. Viime syksyn kavereita tulee tänne neljä kappaletta vikalla viikolla, koska 30.4 on kuningattaren synttärit tms ja ihan megaluokan juhlat (kuulemma voittaa Suomen vapun mittakaavassa mutta uskon kun näen).

Jeejee, ei tuu aika pitkäksi! Loppuun olennaisia asioita, joihin mun ajatukset on harhaillut kirjastossa Arthurin seikkailujen sijaan:

• Miten on mahdollista, ettei kaikkialla maailmassa syödä puuroa? Siitä on tullut mun lempiruoka!
• Ensi yöksi on luvattu pakkasta ja lumisadetta, mitä käy puistossa oleville narsissimerille? Ja ylipäänsä edelleen ihmetyttää miten missään voi olla näin skitsofreeninen ilmasto...
• En oo ollut aamujatkoilla ainakaan puoleentoista kuukauteen, pitäisköhän ryhdistäytyä?
• Vastaus: ei, paljon kivempaa istuskella muutamalla, tehdä ruokaa tms ja baari-iltoinakin päästä nukkumaan jo (?) viideltä. Luulen, että raja tuli vastaan, finally.
• Miksi ihmeessä ihmiset suosittelee että mun pitäis lisätä opiskelumotivaatiota käymällä kylvyssä? Ai että tää ei oo tarpeeks tylsää, pitäis istua posliinikulhossa vessassa puoli tuntia tekemättä mitään? Sehän piristää?

Joo ja ei sillä, ei kai tässä stressais jos ei kokoajan huitelis ympäriinsä kahvilla ja leffassa ja pannukakuilla keittiössä. Mut sosiaaliset suhteet on virkeyden kannalta tärkeitä eikös? Äh pitäis varmaan lähteä kävelylle jos tästä tulis jotain. Tai sit:

Ituhippi ilmottautuu

Niin sitä vaan että päivissä on liian vähän tunteja tehdä kaikki se mitä tahtoo ja pitää, t. nimim. alotin just esitelmää sukupuolentutkimuksen artikkelin Women, Philosophy and Sexuality pohjalta. Kello on kymmenen illalla ja sängyn vieressä on vihreetä teetä termosmukissa. Ei kuitenkaan suurta pelkoa, vielä nään jotain koomista siinä, että tähän on päädytty. Voi kun 13-vuotias minä olis nähnyt mut. Se olis varmaan sillä sekunnilla päättänyt hakea kauppikseen.

Kaikenlaista

Oli ihan liian synkkä pohja tässä blogissa, miten en aiemmin tajunnut! Noni. Välttelen esseen kirjoittamista kirjottamalla tänne... Nyt on kaikki vierailijat käyneet kylässä, mutta arki ei ala ennen kun nää hyvät säät menee ohi. Yritän aikatauluttaa pari tuntia opiskelua päivään, mutta muuten sallin itselleni piknikit järven rannalla hyvällä omatunnolla. Täällä on ehkä 15 astetta ja aurinkoista, kukat kukkii ja linnut laulaa <3 kuulemma sunnuntaina alkaa sataa mutta pysyy lämpimänä, uskon opiskelumotivaation palaavan sitten. Tenttiviikko on vasta huhtikuun eka joten vielä on aikaa lusmuilla vähän. Kiva muuten lukea luentomuistiinpanoja joissa on joka toisessa ranskalaisessa viivassa metakommentti "google this to understand!" tai ytimekkäästi "WTF??" kun en oo ymmärtänyt jostain keskiajan aristokraattisesta kulttuurista sitä pointtia mikä pitäisi että ymmärtäisin itse tulkinnan. Huoh näiden yleissivistys on ihan liian hyvä (challenge accepted, kohta on munkin!).

Vierailut meni hyvin ja rauhallisesti, nyt on taas istuttu kahvilla, kuljettu kaupungin katuja, juotu viiniä tonkasta ja parannettu maailmaa ja myös NUKUTTU. Kun Alisa ja Jarno oli kylässä nukuin varmaan enemmän kun aikoihin. Ihana olo! Tästä ilahtuneena valvoinkin sitten eilen aamuyöhön ja tänään on isot synttärijuhlat joiden suunnittelen vakaasti jatkuvan aamuun saakka pitkästä aikaa. Muuten tänään ja huomenna aion imeä kaiken D-vitamiinin auringosta viltin alla puistossa, siideri kädessä terassilla ja markkinoilla juustoja shoppaillen. Lenkkeilyä pitää myös harrastaa, jeee!

Kivaa kyllä kun oli vierailijoita, sanoinkin teille kaikille että on aina rauhottavaa saada konkreettinen muistutus siitä, että Suomessakin on paljon tärkeitä ihmisiä. Aina välillä pelottaa ajatus kotiintulosta, kun ei ole mitään hajua mihin suuntaan elämä lähtee kehittymään. Tai vaihtoa edeltävään elämään ei ole enää paluuta, joten pitää löytää oma paikka jostain sieltä uudestaan. Kun täällä on samaan aikaan niin seesteinen olo, ajatus Suomesta on aika ajoin synkkä. Mutta tosiaan nää vierailut ja kultaakin kalliimmat skypeilyt muistuttaa siitä, että it's gonna be fine. Ja kun on sellanen olo, että asiat kyllä järjestyy, on helpompi vielä elää täällä hetkessä ja ajatella, että mietin näitä sitten ensi kesänä, nyt oon täällä 99-prosenttisesti (osa musta on tottakai siellä missä kaikki te, ei auta <3)

Suomesta puheenollen, ostin lennot kotiin Berliinistä 8.5, tuun pedagogisten haastatteluun ja tänne takasin 14.5. Kevät tuntuu lyhyeltä, joudun tietosesti estämään itteäni laskemasta/kauhistelemasta kuinka paljon (vähän) on aikaa jäljellä. Ja tällä ilmalla ainakin tuntuu, että edessä on ihan parhaat kuukaudet eikä mitään loppua kohti hiljenemistä/kyllästymistä. Sain yhdeltä bulgarialaiselta kaverilta tälläsen niiden perinteisen rannenauhan mitä pidetään maaliskuun ajan kädessä. Jos näkee maaliskuussa kukkivan puun, haikaran tai jos sen onnistuu pitämään ranteessa kuun loppuun saakka, on onnekas koko vuoden. Näin toissapäivänä jo sen puun mutta en raaski ottaa tota korua pois, rohmuan tuplaonnea tälle vuodelle, ha!

Nyt se essee, sitten kämppisten kanssa kauppaan hakemaan patonkia, juustoa ja hedelmiä ja viltin kanssa tuulimyllyn juureen järven rannalle. Mmoi!

PS. Kevään huonot puolet: löysin just mun huoneesta vuoden ekan hämähäkin. Onneks se oli pieni, jos sen viime syksynen monsteriäiti palaa imurin uumenista en tiedä mitä tehdä...

Kevät on täällä!

Anteeks vaan taas hehkutus, mutta jos kirjotan myös itselleni vuosien päähän niin haluun muistaa miten sydän pakahtuu kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja tulppaaneita putkahtelee joka päivä lisää. Viime yönäkin kun pyöräilin lyhytelokuvafestareilta (miten siistiä sekin?) kotiin, linnut lauloi. Laulaako ne Suomessakin öisin? En oo huomannut. Heräsin pahentuneeseen kurkkukipuun ja lämpöilyyn (joo äiti, vielä ei oo kesä, tiedän, pidä hanskat kädessä) joten jouduin perumaan kahville lähdön kavereiden kanssa. Ne lupas lohdutukseksi ostaa kotimatkalta jäätelöä ni voidaan istua parvekkeella ja syödä kevään ensimmäiset sunnuntain aurinkojätskit. Mansikkajäätelöä valkosuklaakuorrutuksella. Kaikki tuntuu olevan niin kohdallaan että pelottaa. <3

Seuraa!

Seuraavat kolme viikkoa on varmaan vähän hiljaiseloa blogin puolella, siihen mahtuu nimittäin yhteensä kahdeksan vierasta Suomesta kolmessa erässä! Eipä ehdi tylsää tulemaan <3

Sain tänään tietää, että hollantilaislapset maalaa taivaan harmaaksi eikä siniseksi. Kertooko vähän jotain?

When intelligent minds speak

(sanotaan nyt aluks että joo, tuntuu jo ihmismäiseltä vaikka oonkin vähän flunssassa)

Mutta. Toka semester on alkanut ja ihan pakko vähän hehkuttaa tätä koulunkäyntiä täällä. Se on niin siistiä! Oletan, että koska nää maksaa koulutuksesta, professorien on oltava huippuhyviä. Ja ne on. Eilen mun English litereary texts in context -kurssin professori alotti luennon näin:

"If there is someone in this room, who doesn't have a particular interest in the classics or the Bible, that someone should not only leave this room, but leave this university and seriously think about leaving this life, for our entire society and culture is based in these traditions!"


Nää on sellasia esiintyjiä, että vaikka aihe olis mikä, niiden ajatuksenjuoksua ja retoriikkaa on vaan hienoa seurata. Puhumattakaan ammattitaidosta ja ahaa-elämyksistä, joita opiskelijana luentojen aikana irtoaa lähes poikkeuksetta, kun professorit ohjaa kysymyksillään ymmärtämään juurikin sen perimmäisen, suuremman teeman tekstin takana.

Me opiskellaan täällä maailman kuuluisimpia kirjoja ja runoja, niiden ajan yhteiskuntaa, politiikkaa ja kulttuuria. Professorit on uskomattoman intona aiheistaan, ja uskokaa kun sanon, se tarttuu. Mulla on jotain opiskelukavereita, joilla leikkaa niin nopeesti ettei voi kun ihailla. Ideat, tulkinnat ja heurekat kulkee keskustelevilla luennoilla välillä tosi lennokkaasti, välillä ajatusten muodostuminen vaatii aikansa.

Keväällä mulla on paljonpaljon kursseja, luettavaa ja esseitä (varotuksen sana niille, jotka on tulossa kylään, mun on käytävä sit koulussakin). Mutta se on kivaa, kiinnostavaa ja musta tuntuu että ymmärrys näistä humaaneista aineista joita ennen oon pitänyt puoliturhana tuokin aika paljon ajateltavaa monelle muullekin alalle. Jee!

Over and out

Lauantaiaamuna jatkoilla kämppis sano että Guys, I think we're in trouble ja osoitti ikkunaan. Raotin verhoa ja aurinko tulvahti sisään. Kello 8.30, aika mennä nukkumaan vaikka naurattaa vielä. Heräsin yhdeltätoista ja vietin koko päivän noin kahdeksan ihmisen kanssa 17 neliön huoneessa. Pizzaa, leffaa, höpötystä. Puolen tunnin vahinkonukahdus Javierin sohvalla aamuyöstä. Nyt kello on 10.30 sunnuntaiaamuna ja silmien lisäksi koko naama on itkusta turvonnut. Tultiin juuri rautatieasemalta, käytiin saattamassa Javier matkaan kohti Meksikoa. Se oli syksyn porukasta viimeinen joka lähti. Onneksi ei enää tarvii kuukausiin hyvästellä ketään, luulen että mun silmät olis turvonnu pysyvästi umpeen. Suunnittelen, että maanantaiaamuun asti pysyn yöpuvussa, nukun ja tuhoan ainakin kymmenen litraa teetä. Ehkä huomenna, kun toinen lukukausi ja vaihdon osa 2 alkaa, tuntuu taas ihmismäiseltä.

Kuulumisia

Hei murut, tahtoisin niin kertoa kaikkea ja tallettaa itellenikin tuleville vuosille päiväkirjamerkintöjä kaikesta mitä täällä tapahtuu. On vaan kiire elää kokoajan, ei ehdi (tai ehtii, ei jaksa) jäsentää päivien sisältöä blogiin. Kokeillaan. Kello on 11.30 ja oon maannut tunnin sängyssä kuunnellen Scandinavian Music Groupia ja toivonut että nukahdan vielä hetkeksi, tulinhan taas kuudelta kotiin.

Shakespeare syntyi ja kuoli tänään 
Jossain hauras kuori halkeaa
On hetki ennen valoisaa
Kuljetaan rastaiden puun kautta
Minä kannan sinua


Mulla on Hamlet sängyn vieressä, se on tän viikon projekti. Alan tottua tähän kirjallisuuden opiskeluun, kohta istun jossain puistossa lukemassa Kotiopettajattaren romaania ja siteeraan Shakespearea ulkomuistista (ei oo edes vitsi, molemmat tapahtuu vielä tän kevään aikana, jos kurssikuvauksiin on uskominen. Ja onneks oon lukenut aikoinaan suurimman osan näistä kirjoista mitä listalla on, latasin ne nimittäin pdf-tiedostoina netistä ja vois olla silmät aika ristissä ennen Draculan loppua...). Mutta joo, odottakaa vaan, täältä tulee sellanen runotyttö kotiin että ette uskokaan.

Niin siis viime viikot. Mulla oli tentit 10.1 ja 30.1. Ensimmäinen meni tosi hyvin, toisesta odotellaan vielä tuloksia mutta helpolta tuntui. Tammikuu meni kuten edellisesta postauksesta voi varmaan päätellä tehottomaan opiskeluun, salilla käymiseen ja tietysti yleiseen hengailuun. Oon syönyt ihan liikaa ulkona, parantanut maailmaa satoja tunteja ja katsonut varmaan 20 leffaa näiden kanssa. Yksinoloaikaa on myös ollut tosi paljon, oon lukenut läpi kaiken maailman blogeja, facebookannut ja tuijottanut aivottomia sarjoja. Päätin tammikuun alussa että bailaan aamuun asti maksimissaan kerran viikossa ja siitä on ollut tosi helppo pitää kiinni. Paljon kivempaakin lähteä, kun ei oo ihan  rutiinia. Tosin se kerta on kyllä minimi täällä ja joka viikko oon kyllä saanut pysyä tiukkana että ei, en tahdo viiniä ja kyllä, lähden jo kotiin vaikka kello on "vasta" kolme. Sit vastapainoksi pitää olla näitä iltoja kuten eilen, kun kuudelta aamulla levittää kädet kadulla, katsoo taivaalta putoavia lumihiutaleita ja pyörii ympyrää kunnes joku koppaa syliin kun alkaa naurattaa.

Täällä on ollut upee ilma, sori vaan lumen kanssa taistelevat. Sininen taivas, pakkasta yleensä alle kymmenen astetta ja aurinko paistaa. Hullut hollantilaiset kaivoi retkiluistimet varastoista kun oli pakastanut kaks päivää ja nyt ne painaa kanaaleita pitkin tuolla. Ite en edes astuis jäälle mutta näköjään se kestää... Täällä kylmeni tosi nopeesti viime perjantaina ja kun astuin yöllä ulos ja -15 astetta löi naamaan, ensimmäinen tunne oli että oon kotona. Siis siellä kotona, tuli ihan Suomi mieleen. Auringossa harmitti myös ihan tosissaan, että tänä talvena ei pääse mäkeen ollenkaan. Täällä on sellanen mekaaninen laskettelumäki mikä oikeesti nostetaan napista painamalla pystyyn.

Hyvästejä on myös annettu. Tuntuu, että itkeminen ja hyvästely alkoi jo turruttaa ja uskoin jo, että seuraavan lähtiessä en enää itke. Arvatkaa vaan olinko oikeessa.. Nyt on enää kahdet hyvästit jätettävänä, odotan jo oikeestaan ens viikkoa. Silloin kaikki, jotka on lähdössä, on poissa, uusi jakso alkaa koulussa ja toivon, että tää muuttuu tästä taas tasapainoiseksi. Kirjotan ehkä tästä hyvästien jättämisestä ja uusien ihmisten tulemisesta vanhojen tilalle sunnuntain jälkeen enemmän, luopuminen ja eteenpäin katsomisen oppiminen on ollut mulle uusia asioita. Mutta täytyy sanoa, että niin kipeää kun tää tekeekin, tiedän selviäväni ja uskon ihan tosissaan, että keväästä tulee mahtava. Oikeestaan aika traagista, kuinka nopeesti ikävä poistuu ja enää vaan välähtelee silloin tällöin. Sanoin viime viikonloppuna hyvästit yhdelle niiiiin upeelle tyypille ja se sano, että After this week you have to start being nice to the new people. Aha thanks :D No oltiin eilen uusien kanssa ulkona ja oli tosi kivaa, odotan nyt jo mielenkiinnolla millasia ystävyyksiä sieltä vielä löytyy seuraavien viikkojen aikana. Ja siis mulla jää tänne melkeen kaikki tärkeimmät kaverit, että mun hätä ei kyllä oo lähellekään niin suuri kun monilla tässä tilanteessa.

No joo, loppukevennys ja sit meen aamupalalle:

Ikäväkseni täytyy sanoa että tää kuva on niin totta.

Tentti maanantaina

Pitäis lukea. How to write for the Web: another perspective. Mun on ikävä viiliä, miks unohdin syödä sitä Suomessa. How image and text work together. Hannah lähtee perjantaina, en kestä. One has to be concerned about the phenomenon called interanimation. Oonkohan ainoo ihminen maailmassa joka inhoo lausetta "oota näytän sulle yhen tosi hyvän videon youtubesta/biisin Spotifysta/artikkelin Wikipediasta"? In 1949 Shannon and Weaver came up with the following communication model. Ainiin pitää tarkistaa missä se italialainen on mihin ollaan illalla menossa.

Luulen, että mun aivot on vieläkin lomailutilassa. Onneksi on uusinnat. Kerta se olis ensimmäinenkin kun en pääsisi tentistä läpi. Ehkä pitäis luovuttaa ja kokeilla tuurilla. Sitäpaitsi vaatii yli-inhimillistä itsekuria tuijottaa tietokonetta kun kuulee kavereiden nauravan keittiössä. Meen kahville. Pus!

öaskjföklsjfödslkjf

Osa 1: Kuinka vaikeeta on tiskata omat astiansa ruokailun jälkeen eikä olla niin itsekäs että olettaa jonkun muun tekevän sen???? Kuinka vaikeeta on laittaa keittiön (syystäkin) äänieristetyt ovet kiinni jos kello on 00.00 ja siellä on pakko istua juoruamassa? Kuinka vaikeeta on mennä yleisen keittiön sijaan sinne omaan huoneeseen POLTTAMAAN PILVEÄ YHDELTÄ ILTAPÄIVÄLLÄ? Näköjään todella vaikeeta mutta ei ihme jos on edelleen jurrissa edellispäivästä? Ei niinku tule mieleen ettei kaikkien tee mieli syödä kannabiksen makuista leipää?

Osa 2: Kuinka vaikeeta on sanoa ärsyttäville ihmisille että siivotkaa jälkenne siat, eikä valittaa siitä selän takana esim. mulle ja toivoa että MÄ mainitsen asiasta? Itsekkäät nössöt, ei se ilonpilaajan maineen ottaminen munkaan mielestä oo kivaa. Ja viimeseksi, kuinka vaikeeta on olla pyörittelemättä silmiä kun tästä sanotaan jotain? Joojoojoo This is a student house, what do you expect? Öö I expect vähän tapoja?????!!!!!!!!!!!! JA niin muuten myös loput 90 prosenttia tästä talosta, ne ei vaan uskalla sanoa.

Päivän ajatus

Elämässä on tärkeintä hikoilla ja rakastaa.


Tästä tulee mun tän vuoden motto.
 

23 and life?

Kesäleiri jatkuu taas. Kotona oli kivaa käydä, vaikka ei sitä paikasta toiseen juoksemista voi oikein lomaksi kutsua. Mutta mikäs on juostessa kun aina määränpäänä on joku kiva paikka <3 Kotona oon silti paljon huolestuneempi kun täällä, tuntuu että pitäisi miettiä mihin suuntaan elämääni työnnän näillä opiskeluilla sun muilla. Täällä on ihan fyysisesti helpompi hengittää kun eksistentiaaliset tuskat on kaukana eikä niille voi tehdä mitään.

Ekoina päivinä täällä olin vähän hormonihirviö, välillä superonnellinen ja välillä kiukuttelin siihen malliin että hattua nostan kavereille. Mulla oli synttäriangsti ja poistin facebookista päivän ettei nää tietäisi sitä ja odottaisi jotain synttärimeininkejä. Jotkut yritti vähän puhua että tänään perjantaina voitaisi juhlia mua mutta ilmotin että musta ei leivota mitään birthdaygirliä jolla on pakko olla hauskaa ja jonka pitää päättää mihin mennään jne. Ihana asenne.

Mitä sitten kävi: kävin äänestämässä ja pitkäksi venyneellä lounaalla kavereiden kanssa. Illalla tehtiin talon rauhallisemman porukan kanssa ruokaa. Olin tapani mukaan lupaillut ehkää sekä leffan katsomiselle että ulos lähtemiselle. Eilen täällä oli joku ulkoilmakonsertti, haloo kenen idea on järjestää konsertti ulkona Hollannissa tammikuussa??? Noh yllättävän moni oli kuitenkin aiemmin pannut merkille että mun synttärit on tulossa ja sain paljon halauksia ja "I know you don't want to make this a big deal but happy birthday" -lauseita. Pari ihanaa kaveria oli mennyt ja ostanut anyway täydellisen lahjankin, ison Starbucks-termosmukin ja kasan teetä. Illemmalla muutama mun läheisimmistä kavereista täältä oli tosi pettyneen näkösiä kun sanoin etten lähde ulos niiden kanssa vaan jään tänne katsomaan leffaa toisten kanssa. Ne ei sanoneet kuitenkaan muuta kun voi harmi. Ajattelin että ah ihanaa kun niin moni muisti ja tästä päästiin niin vähällä.

Kun oltiin asettumassa mukavasti leffan alkuun, ulos lähtevät kaverit koputti vielä oveen. Ne tuli sisään tulppaanipuskan ja pienen paketin kanssa ja toivotti nauraen hyvää synttäriä. Taas sain yllättyä, nekin muisti ja huolimatta mun kiukutteluista ne oli hankkinut lahjan! Paketissa luki "Happy Birthday, We know how much you like these!" ja sieltä paljastui paketti stroopwafelseja, mun hollantilaisia inhokkikeksejä. Nauratti kun kiitin, osoitus siitä miten tässä on opittu tuntemaan :D ...ja juuri kun synttäreiden piti olla ohi, kaveri otti selkänsä takaa muovipussin ja sanoi että "and then we got something else too" ja ojensi mulle muovikassillisen lahjoja ja tilanteeseen sopivan kortin, löysin itseasiassa kuvan googlaamalla: 

Kortin sisällä luki We love you! ja kolmetoista allekirjoitusta. Paketeista paljastui upea seinäkalenteri, jonka kuvat on otettu ympäri maailmaa ja valokuvakehys johon otetaan tänään yhteiskuva. Siinä lukee For the unforgettable times we spent together! Yhdessä paketissa oli Groningenin yliopiston sinivalkoinen paita joka mun on pitänyt hankkia koko viime syksy. Tänä vuonna oon myös alkanut harrastaa kynsien lakkaamista eri väreillä, joten sain kasan värikkäitä kynsilakkoja. Istuin lattialla lahjapaperien keskellä ja en osannut sanoa mitään. Joku sanoi että Take a picture of her face, it's so cute. 

Miten paljon ihminen voi saada? Päätin etten enää hehkuta blogissa vaan oon tosi raadollinen mutta come on, oon kiukutellut kolme päivää ja sillä aikaa ne ettii mulle lahjoja ja suunnittelee perjantaille juhlia? Sanon etten halua mitään kemuja niin ne nielee suunnitelmansa ja sanoo että täksi illaksi järjestetyt jelly shotsit ja pinata (joo me tehdään täälläkin se!) on vaan huvikseen eikä mua varten (en tietenkään oo varma oliko niiden tarkoitus olla mun juhlia varten mutta näin epäilen). Kai ne ajatteli mua ja että jos en halua juhlia niin noh, torstain konsertissa sitten. Kun en lähtenyt sinnekään, nää ihmiset vaan hengitti syvään ja tuli tuomaan mielettömiä lahjoja ja halaamaan ja toivottamaan ihanaa leffailtaa! Missä on syyllistäminen? Tajusin eilen että oon ollut ihan kamala ja ne on vaan ottanut mut sellasena kun olen ja antanut mun viettää synttäreitä juuri niin kun halusin, kotoisasti ja mukavasti, vaikka ne oli jo nähneet vaivaa muunlaisen illan eteen. Voin niin kuvitella oman ääneni jos olisin ollut järjestävä osapuoli: ai me oltais järjestetty sulle vaikka mitä mutta ei sitten jos et haluu... pistepistepiste... No täs on nyt kuitenkin lahjoja kun on jo hankittu! Mulla on NIIN paljon opittavaa näiltä, ei voi muuta sanoa.

Tää on varmaan tosi sekava teksti, laitan myöhemmin lisää sillä pitää mennä laittautumaan. Tänään aion nimittäin olla ihan täydellistä bileseuraa! Ei sillä että olisi pakko, nää hyväksyy näköjään mut huonoina ja hyvinä hetkinä. Aion niiiin tehdä parhaani ollakseni niille läsnä tuomitsematta, tahtoo ne sitten olla hiljaa tai laulaa epävireisesti tai heitellä mua pulloilla tai sammua baariin tai ihan mitä vaan, kannan ne kotiin vaan ja vien aamulla pizzaa.